19. maalis, 2018

Isoja jo ollaan

Pikkupentu-aika alkaa armottomasti olla ohi, ja lapset ovat kuin pieniä aikuisia, ainakin omasta mielestään. Ulkona painetaan isojen perässä esim. pellonreunaan nakertelemaan lumesta törröttäviä pusikoita, jos "auton remppaamiselta" ehditään Leveä hymy

You tubessa 19.3.2018 (kuvattu 18.3.2018) julkaistussa videossa näkyy kuinka lapset leikkivät auton alla, varmaankin koska ainoa paikka jossa on lumeton maa, ja niinhän se pää on ottanut pohjaan kiinni ja muutamalla onkin mukavan tumma päälaki merkkinä Villi

Torstaina oltiin eläinlääkärissä tarkastuksessa ja tunnistusmerkitsemisessä eli sirutuksessa. Se olikin pennuille jännää, kotiin kun päästiin, olivat vauvelit niin väsyneitä että vedettiin hirsiä useampi tunti putkeen, mitä ei juurikaan päivisin enää tapahdu. Kaikki pennut olivat kuten heidän pitääkin tässä vaiheessa eli eläinlääkäri ei löytänyt kenestäkään mitään huomautettavaa, mikä tietenkin mainiota, vaikka tiesinhän minä sen Silmänisku (onpas omituinen hymiö...)

Tänään satoi tänne meille uutta lunta joku sentti, ja voi vitsi että penskoista oli kivaa juosta auringossa pehmeässä lumessa, näki oikein nassuista kuinka nautinnollista se olikaan. Kohta mennään taas ulos.

Vihdoin kireimpien pakkasten mentyä ohi pääsimme ulos, ensin vain pieneksi hetkeksi ja pikkuhiljaa totuttaen, ja nyt ulkoillaan useamman kerran päivässä.

Ruokaa pennut syövät 4x päivässä, välillä nappulaa ja välillä puuroa (ohje pentuinfossa uusille omistajille, ja jos joku muu haluaa ohjetta, eri variaatioita löytyy netistä nimellä Yrjölän puuro).